Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kalastuksen neuvontapalvelut (art. 27)


Kalatalouden toimijoiden yleisen tuloksellisuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi ja kestävän kalastuksen edistämiseksi EMKR:n tukea voidaan myöntää:

a)    toteutettavuustutkimuksiin ja neuvontapalveluihin, joissa arvioidaan tämän luvun mukaiseen tukeen mahdollisesti oikeutettujen hankkeiden elinkelpoisuutta;

b)    ympäristön kestävyyttä koskevaan asiantuntijaneuvontaan, jossa keskitytään kalastustoiminnasta meren, maan ja makean veden ekosysteemeille aiheutuvien kielteisten vaikutusten vähentämiseen ja mahdollisuuksien mukaan eliminointiin;

c)    liiketoiminta- ja markkinointistrategioita koskevan asiantuntijaneuvonnan tarjontaan.

 

Tuen suuruus on 50 % (tai 60 % pienimuotoisessa ja sisävesikalastuksessa), ja sitä voidaan myöntää toimijoille, kalastajajärjestöille, tuottajajärjestöt mukaan lukien, tai julkisoikeudellisille elimille. Jos tuki ei ole yli 4 000 euroa, tuensaaja voidaan valita nopeutetun menettelyn mukaisesti.


Tieteellisten, akateemisten, ammatillisten tai teknisten elinten tai taloudellista neuvontaa antavien yhteisöjen, joilla on vaadittava pätevyys, on huolehdittava yllä mainituista toteutettavuustutkimuksista, neuvontapalveluista ja neuvonnasta.


Yritysten kehittämispalvelut (TEM)


Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yritysten kasvua, uudistumista, kansainvälistymistä sekä työllisyyttä. Palveluja hyödyntämällä yrityksesi saa hyvät eväät menestykseen muuttuvassa maailmassa.


Yritysten kehittämispalvelut koostuvat kartoituksesta, nykytila-analyysista, konsultointi- ja koulutuspalveluista, sekä muista yrityspalveluista, joihin kuuluu mm. rahoitus ja TE-palvelut.

 

  •  Analyysi (220€ / pv), konsultointipalvelut (300€ /pv) ja koulutukset
  • http://www.yritystenkehittamispalvelut.fi/