Maaseutuparlamentin työpajalla keskusteltiin kalatalouden mahdollisuuksista maaseudun kehittämisessä 2.9.2017
Meri- ja kalatalousverkosto järjesti 2.9.2017 Maaseutuparlamentin yhteydessä Leppävirralla työpajan, jonka aiheena oli ”kalatalouden potentiaali maaseudun kehittämisessä”. Verkosto oli kutsunut työpajaan asiantuntijoiksi Pohjois-Savon ELY-keskuksesta kalastusbiologit Teemu Hentisen ja Timo Takkusen, kalastusmatkailu-yrittäjän ja Itä-Suomen kalatalousryhmään kuuluvan Taisto Kainulaisen sekä Etelä-Savon kalatalouskeskuksen hallituksen puheenjohtajan Markku Auvisen. Työpajaan osallistuivat myös paikallinen kylätoimija ja kalastajan vaimo Raija Ikonen, kotitalousopettaja Eija Niiranen, Luonnonvarakeskuksen tutkija Kirsi Korhonen sekä Leader Pyhäjärviseudulla töissä oleva iktyonomi Jussi Aaltonen.
Suomalainen syö keskimäärin 14 kg kalaa vuodessa, josta kotimaisen kalan osuus jää alle kolmannekseen
Teemu Hentinen toimi työpajan vetäjänä, ja esitti tilaisuuden aluksi vaikean ja usein kysytyn kysymyksen: miksi tuhansien järvien maassa ja Itämeren kalastusoikeuksiltaan suurimmassa kalastusvaltiossa syödään pääasiassa tuontikalaa? Keskustelussa todettiin, että ihmiset luultavasti söisivät enemmän kotimaista kalaa, jos se olisi sopivamman hintaista – säilykemuikun hinta on moninkertainen tonnikalapurkkiin verrattuna. Myös Norjasta tuotu lohi on edelleen liiankin kilpailukykyinen suomalaisen kirjolohen kanssa. Uskoa tulevaisuuteen kuitenkin oli esimerkiksi särkikalapihvien muodossa, ja mainittiinpa nurmeslaisen yrittäjän tehneen suuren investoinnin, jonka myötä saadaan lahna jalostettua suoraan purkkiin – hinnan ollessa tonnikalan tasolla. Hentinen totesi myös uskovansa, että ihmiset ovat valmiita maksamaan muutaman euron enemmän kotimaisesta kalasta.
Vesiviljely ja kalavarat ovat kehittämisen kivijalka
Kalavarojen potentiaalia maaseudun kehittämisessä tarkasteltiin lajiryhmittäin, ja ensimmäisenä vuorossa olivat hyvässä nosteessa olevat särkikalat. Särkikalaan ja sen massaukseen on tehty investointeja, mutta kysynnästä ja kohtuullisesta hinnasta huolimatta saatavuus ei ole riittävän hyvä. Markku Auvinen kertoi kuulleensa, että rannikolla ja Pyhäjärven seudulla on särjen hyödyntäminen saatu toimimaan, mutta yleisesti ongelmana on se, että pienet virrat pitäisi saada kerättyä yhteen. Särjen kalastusta pitäisi siis saada yhtenäistettyä ja logistiikkaa kehittää.
Keskustelussa todettiin myös, että muidenkin vähemmän hyödynnettyjen kalalajien, esimerkiksi hauen ja kuoreen, hyödyntämistä tulisi kehittää. Esimerkiksi Kiuruvedellä tarjotaan kouluruokaloissa haukimassasta tehtyä ruokaa, vaikkei se välttämättä edullisin vaihtoehto olekaan, ja oppilaat tykkäävät. Kuore taas on maailmalla hyvin kysytty kala, ja suuri osa saaliista meneekin vientiin. Suomessa kuoreen hyödyntäminen on vielä alkeellista. Vähempiarvoisen kalan hyödyntäminen lemmikkieläinten ruokana todettiin myös yhtenä mahdollisuutena, sillä alalla liikkuu huomattavia rahamääriä.
Seuraavaksi keskusteltiin muikkukantojen hyödyntämisestä. Ammattikalastajien todettiin saavan hyvin kaupaksi muikun, mutta kaiken kaikkiaan saaliit ovat pudonneet verkkokalastuksen vähenemisen myötä. Myös investointien määrä muikun kalastukseen on vähentynyt. Syiksi tähän esitettiin verkkokalastuksen suosion vähenemistä ikääntyvien kalastajien myötä, ja toisaalta myös norppien vuoksi asetettuja pyydysrajoituksia. Moni muikun trooli- ja talviverkkokalastaja on lopettanut, ja muikku on useassa järvessä jäänyt pienikokoiseksi. Ratkaisuna muikun kääpiöitymiseen esitettiin hoitokalastusta ja käyttöä eläinten rehuna. Myös proteiinijalostetta ehdotettiin, ja toisaalta pienikokoisuuden voi aina brändätä. Kitkan viisas on oiva esimerkki tästä, ja onhan brändäystä tehty esimerkiksi pienten perunoiden suhteen.
Ahvenessa, kuhassa ja hauessa nähtiin mahdollisuuksia etenkin vapaa-ajankalastuksen saaliina. Kalastusmatkailussa kiinalaiset ja venäläiset turistit hakeutuvat vielä tällä hetkellä suurimpiin lomakeskuksiin, mutta tulevaisuudessa ollaan toivottavasti siinä tilanteessa että saadaan hajautettua turistivirtoja myös harvaan asutuille alueille. Kotimaanmatkailussa voitaisiin kehittää etenkin ahvenen pilkintään liittyviä mahdollisuuksia. Moni suomalainen lähtee ruotsiin tai pilkkimään suurahvenia, vaikka Itä-Suomen järvissä ui tällä hetkellä runsaasti isoja ahvenia. Pilkkiretkiä voitaisiin järjestää eksoottisuutensa puolesta myös ulkomaiden turisteille. Näille turisteille voisi toki myös olla riittävän eksoottista päästä seuraamaan talvinuotan kokemista.
Lohikalojen suhteen tiedostettiin heti aluksi kantojen huono tila Lappia lukuun ottamatta, eikä vapaana kasvaneissa lohikaloissa nähty elinkeinokalatalouden mahdollisuuksia. Vesiviljelyn kasvussa nähtiin sen sijaan enemmän potentiaalia. Ympäristöluvituksen hankaluus nähtiin etenkin perinteisen kassikasvatuksen kasvun esteenä, eikä maauomakasvatuksellekaan oikein löydy kannattavan kokoisia paikkoja. Rannikolla taas kirjolohenkasvatuksen lisääminen on todella haastavaa, eikä edes silakkarehun käyttäminen ole ollut riittävän painava syy lisälupien myöntämiseen. Sisävesissä mahdollisuuksien nähtiin olevan kiertovesikasvatuksessa, ja Varkaudessa on tähän liittyen tehty suuri investointi, mutta tähän mennessä kiertovesilaitokset ovat olleet melko kannattamattomia. Pienimuotoista kasvatustoimintaa on ollut esimerkiksi sampien suhteen, joista saatu kaviaari ja liha ovat menneet hyvin kaupaksi. Maatilojen lisäelinkeinoina voisi toimia myös siian kasvattaminen luonnonravintolammikoissa .
Kalatalous ja maaseutu: kohti yhteistä päämäärää
Kalastusmatkailussa nähtiin mahdollisuuksia vähintäänkin lisäelinkeinona maaseudun yrittäjille. Ongelmallisina koettiin kuitenkin kalastusmahdollisuuksien järjestämisen vaikeus. Moni oli sitä mieltä, että lupajärjestelmä on aivan liian hankala. Tietoa luvista on monin paikoin huonosti saatavilla, ja lupien saanti on usein vaikeaa. Tämä korostuu etenkin silloin, kun osakaskunnat ovat pieniä – lupa-alue saattaa vaihtua kesken järven, ja matkailukalastuksen harjoittaminen pienten osakaskuntien yhteisillä vesillä voi aiheuttaa närää.
Osakaskunnan sirpaleisuuden todettiin vaikeuttavan merkittävästi myös ammattikalastajien mahdollisuuksiin. Myös nykyinen elintarvikelainsäädäntö ja kaupalliseksi kalastajaksi rekisteröitymisen vaatimus ovat vaikeuttaneet maaseudun pienimuotoista kalastusta. Tilannetta huonontaa edelleen ammattikalastajien vähyys. Nuorten ammattikalastajien rekrytoinnissa on ollut pientä orastavaa nousua, mutta lupien saanti on edelleen ongelma.
Kalatalouden kehittämisen kannalta nähtiin merkittävinä toimenpiteinä kalastuslupajärjestelmien kehittäminen sekä osakaskuntien yhdistäminen. Suurissa osakuntayksiköissä voisi olla enemmän yhteistä, isomman päämäärän ajattelua. Matkailualan, ja etenkin mökkiyrittäjien toimintamahdollisuuksia voitaisiin parantaa toimijoiden verkostoitumisella sekä markkinoimalla kalastuskohteita ja palveluita. Kalastusmatkailun kehittäminen kyläyhdistyksen voimin kannustaisi toimijoita kohti yhteistä maalia. Ylipäänsä todettiin, että maaseudun ja kalatalouden toimijoiden yhteistä kehittämistä ei ole tehty riittävästi, ja yhteisen maalin asettaminen on tärkeää maaseudun kehittämisen kannalta.
Tilaisuuden lopussa todettiin vielä tärkeäksi järjestää perheille tapahtumia, joissa opetettaisiin esimerkiksi kalan käsittelyä. Kalan käsittely on katoava taito, joka varmasti vaikuttaa myös kalan kulutukseen. Se olisi myös aiheellista ottaa peruskoulun kotitaloustunneilla opetettavaksi asiaksi, etteivät tulevat sukupolvet irtaannu kokonaan kalan alkuperästä.
Meri- ja kalatalousverkosto kiittää kaikkia osallistujia hyvästä keskustelusta!