Yhteistyöllä kohti uusia innovaatioita – kolmipiikin mahdollisuudet tutkinnassa 

Suomalainen kalataloustutkimus on saanut vankan pohjan Blue Products -ohjelman myötä. Turun yliopisto, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja Luonnonvarakeskus (Luke) ovat tehneet tiivistä yhteistyötä ohjelmassa yli kahdeksan vuoden ajan. Aiemmin vastaavanlaista laajaa yhteistyötä ei ollut, vaikka jokaisella partnerilla oli omaa kala-aiheista tutkimustoimintaa.  

– Yhteistyö on kehittynyt monialaiseksi, ja tutkimus yhdistää osapuolten vahvuuksia, kertoo Turun Yliopiston tutkijatohtori Tanja Seppälä, yksi tutkimusryhmän jäsenistä. 

Tutkimusaiheet valitaan kalatalousalan yritysten tarpeiden mukaan.  

– Kuuntelemme toimijoiden kiinnostusta ja tarpeita, mikä auttaa kohdentamaan tutkimusta konkreettisiin haasteisiin, kertoo tutkija Heikki Aisala VTT:ltä.  

Esimerkiksi kolmipiikin tutkimus nousi esiin kotimaiselta kalasektorilta, jossa oli kiinnostusta lajin kalastukseen, hyödyntämiseen ja jalostamiseen. Kolmipiikin kehittely on hyvä esimerkki sujuvasta yhteistyöstä kalaleadereiden, kalayritysten, erityisesti Selkämeren Jään ja Salmonfarmin, sekä tutkimusorganisaatioiden välillä.  

– Laji on erityisesti kiinnostava korkean öljypitoisuutensa vuoksi, sillä öljyä voitaisiin käyttää rehuissa tai ravintolisänä. Kolmipiikki tarjoaa myös uuden raaka-ainelähteen, joka ei ole ollut käytössä vuosikymmeniin, kertoo VTT:n tutkija Kaisu Honkapää. 

Kun tutkimuskohde, kuten kolmipiikki, on määritelty, päätetään raaka-aineen käsittelytavoista ja jaetaan tehtävät eri partnereiden kesken. VTT vastaa jakeiden valmistuksesta ja tutkii tuotteiden mikrobiologista ja aistinvaraista laatua. Turun yliopisto erikoistuu öljyn laadun mittaamiseen sekä kalan kemiallisen ja aistinvaraisen laadun arvioimiseen. Luke puolestaan keskittyy proteiinijakeen tutkimukseen ja sen käyttökelpoisuuden sekä jatkojalostusmahdollisuuksien arviointiin perinteisiin raaka-aineisiin verrattuna. 

Tutkijoiden mukaan kolmipiikin hyödyntäminen voisi vähentää ulkomaisen raaka-aineen tuontia ja vahvistaa kotimaista kalataloutta. Ensisijainen kaavailtu innovaatio on hyvälaatuinen öljy moderneja tuotantoprosesseja hyödyntäen. Tavoitteena on myös tutkia, kuinka proteiinijaetta voisi hyödyntää. 

– Pidemmällä tähtäimellä tavoitteena on hyödyntää kaikkia kalasta tehtäviä jakeita ilman sivuvirtoja. Tähän päästään erilaisia prosesseja hyödyntämällä ja tekemällä täten erilaisia tuotteita, tutkijat kuvailevat. 

Kolmipiikin tutkimus käynnistyi vuoden 2024 lopussa, ja ensimmäisiä tuloksia odotetaan loppukeväästä 2025. 

Teksti: Bertills & Jung

Kuva: Eero Päiväkumpu, VTT

Artikkeli on osa innovaatio-ohjelmien ensimmäistä uutiskirjettä.