Kalatalousalueille vuosi lisäaikaa uusien käyttö- ja hoitosuunnitelmien laatimiseen – suunnitelmien yhtenä tarkoituksena kaupallisen kalastuksen toimintaedellytysten parantaminen

Vuonna 2016 voimaan tulleen kalastuslain myötä perustettujen kalatalousalueiden tulee laatia alueitaan koskevat käyttö- ja hoitosuunnitelmat vuoden 2021 loppuun mennessä. Alun perin suunnitelmien laatimisaikaa on ollut vuoden 2020 loppuun, mutta koronatilanteen vuoksi kalatalousalueet saavat vuoden lisäaikaa suunnitelmien tekemiseen.

Viime vuonna Kalatalouden ympäristöohjelmassa tuotettiin paljon hyödyllistä materiaalia kalatalousalueiden uusien käyttö- ja hoitosuunnitelmien tekemisen tueksi. Suunnitelmien on tarkoitus parantaa muun muassa kaupallisen kalastuksen toimintaedellytyksiä. Innovaatio-ohjelmissa, erityisesti kumppanuusohjelmassa, tehdään töitä kalastuksen jatkuvuuden turvaamisen kanssa.

Kalastuslaki uudistui vuonna 2016, ja lain yhtenä tavoitteena on kaupallisen kalastuksen edellytysten turvaaminen.

– Kalastuslaki velvoittaa kalatalousalueet määrittelemään käyttö- ja hoitosuunnitelmiin kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet ja niille soveltuvat pyydykset, huomioiden alueen kalalajiston ja kestävän käytön. Menettelyn tarkoitus on ensisijaisesti kannustaa vesialueiden omistajia vuokraamaan vesiään kaupallisen kalastuksen käyttöön, kalatalouden ympäristöohjelmassa mukana oleva erikoistutkija Antti Lappalainen Lukesta kertoo.

Esimerkkisuunnitelmassa kuvattu keinoja muun muassa kaupallisen kalastuksen turvaamiseksi

Ympäristöohjelmassa valmistui viime vuonna tärkeitä apuvälineitä uusien käyttö- ja hoitosuunnitelmien tekemisen tueksi. Näitä ovat esimerkiksi raportit Ehdotus Porvoon-Sipoon kalatalousalueen merialueen käyttö- ja hoitosuunnitelmaksi, Paikkatiedon käyttö KHS-työssä – esimerkkinä Porvoon-Sipoon merialue sekä Aluesuunnittelua kalatalousalueilla: Päijänteen kalatalousalueet.

Kaupallisen kalastuksen alueellinen jakautuminen Etelä- ja Keski-Päijänteen kalatalousalueella vuonna 2018. Tiedot perustuvat kaupallisille kalastajille tehtyihin kyselyihin.

Kalatalousalueiden on tarkoitus määrittää käyttö- ja hoitosuunnitelmissaan myös tavoitteita suunnittelukaudelle, jonka pituus on enintään 10 vuotta. Kalatalousalueet voivat tarpeen mukaan päivittää käyttö- ja hoitosuunnitelmia myös suunnittelukauden aikana ja tekevät erikseen vuosittaiset toimintasuunnitelmat.

– Uskon, että useimmilla kalatalousalueilla yhtenä tavoitteena on elinvoimainen kaupallinen kalastus. Keinot tavoitteen saavuttamiseksi tai ylläpitämiseksi vaihtelevat varmasti paljon kalatalousalueittain, Lappalainen sanoo.

Ehdotuksessa Porvoon-Sipoon kalatalousalueen merialueen käyttö- ja hoitosuunnitelmaksi on kuvattu kaupallisen kalastuksen nykytila ja suunnittelukauden tavoitteet mittareineen. Kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvien alueiden määrittämisen lisäksi suunnitelmaluonnokseen on kirjattu kaksi keinoa, jotka edistäisivät kaupallisen kalastuksen toimintamahdollisuuksia ja tavoitteiden toteutumista alueella. Toinen näistä keinoista on yhteistyön lisääminen metsästäjien ja vesialueiden omistajien välillä hyljeongelman vähentämiseksi.

– Tutkimuksen ja kalastajien välisessä kumppanuusohjelmassa hyljeongelman ratkaisemiseksi testataan muun muassa karkoitinratkaisuja rysä- ja verkkokalastuksen jatkuvuuden turvaamiseksi, ohjelman koordinaattori ja johtava tutkija Ari Leskelä Lukesta kertoo.

Toinen suunnitelmaluonnokseen kirjatuista keinoista on kahden vajaakäytössä olevan kalasataman käyttöoikeuksien laajentaminen ja asiasta tiedottaminen.

– Näiden lisäksi suunnitelmassa on kuvattu myös kalakantojen tilan parantamiseen tähtääviä toimia, jotka osaltaan tukisivat kaupallista kalastusta. Eri alueilta löytyy varmasti lisää ja erilaisia esimerkkejä kaupallisen kalastuksen edellytyksiä tukevista toimista kuten lisääntymisalueiden kunnostukset, joiden toteutumista kalatalousalueet voivat edistää, Lappalainen sanoo.

Lisätietoja:

Kalatalouden ympäristöohjelma:

Erikoistutkija Antti Lappalainen, Luonnonvarakeskus, antti.lappalainen(at)luke.fi, puh. 029 532 7222
Tutkija Sanna Kuningas, Luonnonvarakeskus, sanna.kuningas(at)luke.fi, puh. 029 532 6026

Tutkimuksen ja kalastajien välinen kumppanuusohjelma:

Tutkija Tapio Keskinen, Luonnonvarakeskus, tapio.keskinen(at)luke.fi, puh. 029 532 7664
Johtava tutkija Ari Leskelä, Luonnonvarakeskus, ari.leskela(at)luke.fi, puh. 029 532 7404

Uutinen myös luke.fi:ssä