Kasvatuslammikoiden ravinteet ravinnoksi
PIKKULI-hankkeessa tutkitaan käytännön mahdollisuuksia ja menetelmiä pikkulimaskan (Lemna minor) viljelemiseksi kalankasvatuslaitoksella rehun raaka-aineeksi. Kysyimme hankkeen taustoista ja haasteista Luonnonvarakeskuksen tutkijalta Pasi Laajalalta.
Vesiviljely on voimakkaasti kasvava ala, ja viime vuosina on panostettu viljelyssä syntyvien ravinteiden ja niiden aiheuttamien ympäristöpäästöjen vähentämiseen. Kehitystä on tapahtunut runsaasti etenkin ruokintamenetelmien kustannustehokkuudessa, ja toisaalta kiertovesilaitoksissa, joissa kasvatukseen käytetty vesi kiertää sisätiloissa suljetussa kierrossa. Innovaatioita syntyy myös ravinteiden talteenotossa, kun PIKKULI-hankkeessa tutkitaan pikkulimaskan viljelykäyttöä kalankasvatuksen yhteydessä. Pikkulimaska on veden pinnalla kelluva pieni monivuotinen kasvi, joka suosii ravinteikkaita vesistöjä, ja lisääntyy tehokkaasti jakaantumalla.
Hankkeen kumppani ja käytännön työstä suuren osan tekevä Vääräniemen Kala Oy:n Kari Vääräniemi kertoo hankkeen syntyneen, kun hän ja alueen kalatalousaktivaattori Mika Halttu miettivät, että mitä voitaisiin tehdä kalanviljelyn ravinnekuormituksen pienentämiseksi, ja että voitaisiinko sisämaan kalanviljelyssä toteuttaa kiertotaloutta kuten esimerkiksi Raisioaquan Baltic Blend -rehuinnovaatiossa tehdään.
– Keskustelut lähtivät lähinnä levän tuottamisesta/leväjauhoista, joka olisi hyvä raaka-aine taas kalanrehuna. Mika lopulta keksi pikkulimaskan, jota alettiin sitten tosissaan suunnittelemaan ja tekemään taustatutkimusta. Tässä kohtaa haluttiin hankkeistaa asia ja Pasi Laajala (Luonnonvarakeskus) tuli mukaan, Kari Vääräniemi kertoo.
Hanke ei ole olemassa pelkästään paperilla, vaan käytännön työ on jo edennyt pitkälle.
– Keväällä 2017 löysimme omasta luonnonravintolammikosta kyseistä kasvia luonnonvaraisena. Kaivoimme kaksi kasvatus allasta yhden kalanviljelylaitoksen yhteyteen johon siirsimme limaskaa omasta lammikosta. Altaisiin pumpataan poistokanavan lietetaskusta kiintoaineet limaska altaisiin. Seuraava askel on selvittää miten limaska talvehtii altaassa, kertoo Vääräniemi.
Pienessä kasvissa piilee haasteita ja mahdollisuuksia
Hankkeen yhteyshenkilö, Luonnonvarakeskuksen tutkija Pasi Laajala, kertoo hankkeen etenemisestä seuraavasti:
– Ensimmäiset pikkulimaskat, joilla aloittelin, olivat Mikan akvaariosta. Lisäksi esillä oli ollut paljon juttua ulkomaisen soijan rahtaamisesta Suomeen ja sen käytöstä rehun raaka-aineena. Minä huomasin, että tässähän olisi myös idea, jossa yhdistyvät sininen ja vihreä biotalous. Tässä olisi myös potentiaalia muillekin toimialoille. Mika puolestaan näki taustalla erityisesti kalarehuntuotannon ja siihen mahdollisesti saatavan uuden kotimaisen proteiiniraaka-aineen. Kalanviljelylaitoksesta tulevalla ravinnepitoisella vedellä voisi kasvattaa pikkulimaskaa, jolloin ravinteet siirtyvät kasviin, joka syötetään kaloille. Eli yhdentyyppinen HYDROPONICS-juttu, vähän niin kuin Sybimar-case, Laajala toteaa.
Onko vastaavaa tehty aiemmin, ja onko siitä saatu hyviä tuloksia?
– Tietojemme mukaan pikkulimaskaa on käytetty Aasiassa ihmisten ja eläinten eväänä, mutta ei juurikaan muualla. Pikkulimaskahan on monille tuttu akvaariokasvi ja Suomessa kasvatusta on kokeiltu akvaarikokoluokassa. FAOn tutkimusten mukaan aminohappokoostumus sopii hyvin eläinten ja ihmisten ravinnoksi.
(toim. huom. Suomessa on yksi hyvin pienessä mittakaavassa tehty testi lähivuosilta: https://theseus.fi/handle/10024/113149)
Rehun tuotannossa puhutaan aina suurista massoista. Miten pikkulimaskan tuotanto/kerääminen voidaan saada kannattavaksi?
– Tämä on perustavaa laatua oleva kysymys käytännön hyödynnettävyyden kannalta. Kelluskasvina pikkulimaskan kerääminen veden pinnalta on jo keksitty ja siitä kertovia videoita löytyy Youtubesta. Oma kysymyksensä on tuotantomäärien riittävyys, sillä kasvistahan on suurin osa vettä. Tonnista tuoretta kasvia saadaan 50-90 kg kuiva-ainetta, josta proteiinin osuus jää selvästi alle puoleen. Esimerkiksi muutama vuosi sitten kuumana kesänä Lontoossa yhden kanaalin hehtaarituotanto oli 80 tonnia tuoreena (tai sitä luokkaa). Eli paljon on kiinni olosuhteista, niin rakennetusta kuin ympäröivästäkin. Hanke on kunnostanut muutaman vanhan kalankasvatusuoman pikkulimaskan koekasvatusta varten Taivalkoskelle. Tavoitteena on saada kasvatukseen ja tuotantomääriin liittyviä vastauksia käytännön koekasvatusten pohjalta ensi kesänä. Jos kaikki menee putkeen, kasvustosta teetetään rehukoe-erä.
Mitkä ovat hankkeen suurimmat haasteet?
– Raporttien mukaan pikkulimaska kasvaa kyllä hyvinkin pohjoisessa, mutta ehtiikö se tuottaa merkittävää satoa esim. Taivalkosken korkeuksilla? Ensimmäisen kesän kartoitusten perusteella merkittäviä kasvupaikkoja on löydetty sekä Taivalkoskelta, että Vuokatista, ja niiden kasvustoa päästään tutkimaan laboratoriossa talven aikana. Kävi jo ilmi, että myöhään tullut kesä viivästytti myös pikkulimaskan kasvua. Olisiko sato ehtinyt riittävän suureksi tällaisena kesänä?
Sujuiko EMKR-tuen hakeminen ongelmitta?
– Oli yllättävän helppo. Piti oikein kysyä, että oikeestiko ei tarvitse tämän enempää dataa, vai enkö osaa avata joitain välilehteä? EURAan nähden Hyrrä oli yksinkertainen, ainakin kalapuolella.
Meri- ja kalatalousverkosto toivottaa menestyksekästä hanketta, ja jää mielenkiinnolla odottamaan hankkeen tuloksia!
(muokattu 30.11.2017: lisätty Kari Vääräniemen kommentit)
Hanke lyhyesti
Hankkeen nimi: PIKKULI
Hakija: Luonnonvarakeskus LUKE
Yhteyshenkilö: Pasi Laajala
Myönnetty tuki: 43 260,00 euroa (78,77 % kokonaiskustannuksista)
Tavoite: Viljelyn tavoitteena on kierrättää kalankasvatuksen ravinteita, vähentää kalanviljelyn ympäristövaikutuksia ja tuoda viljelytoimintaan uusi taloudellisesti kannattava myyntituote. Kasviksi on valittu pikkulimaska. Se on luonnonvarainen kasvi, jolla on hyvät ravitsemukselliset arvot. Se sisältää runsaasti proteiinia, hyviä rasvahappoja ja hiilihydraatteja, mikä tekee siitä hyvän rehuraaka-aineen. Pikkulimaskan viljely- ja korjuumenetelmät ovat yksinkertaisempia kuin levien.