Kategoria: Näkökulmia YKP-valvonnan uudistukseen

Yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) valvontajärjestelmän uudistamisen yhteydessä tapahtui, että EU päätti myös vapaa-ajankalastusta koskevista valvontasäännöistä. Siinä ei ole EU:n oikeusjärjestelmän näkökulmasta mitään kummallista, mutta käytännössä muutos merkitsee eräänlaista päänavausta, sillä aiemmin EU:n valvonta-asetuksen vapaa-ajankalastusta koskeva artikla on ollut luonteeltaan varsin yleisluontoinen.

Euroopan unionin perussopimuksissa säädetään, että unionilla on yksinomainen toimivalta asioissa, jotka koskevat meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä osana yhteistä kalastuspolitiikkaa. Toisin sanoen, EU voi päättää vapaa-ajankalastuksen säätelystä yhtä lailla kuin kaupallisestakin kalastuksesta. Yksinomainen toimivalta kuitenkin rajoittuu merellä harjoitettuun kalastukseen.

Vapaa-ajankalastuksen säätelypäätöksiä EU on toki tehnyt aiemminkin. Niiden kohteina ovat pidempään olleet mm. meribassi ja Itämeren turskakannat. Viime vuosina unionin putkesta on tullut suoraan Suomeakin koskevia, lohen ja ankeriaan kalastusrajoituksia, EU:n kielellä ‘säilyttämistoimenpiteitä’. Ankerias on Suomessa rauhoitettu vapaa-ajankalastuksessa merialueella koko vuoden; lohen osalta joudumme vielä odottamaan lopullista varmuutta EU:n sovellettavista päätöksistä kuluvalle vuodelle.

Uudet säännöt käyttöön 2026 alkaen

Valvonnan uudet vaatimukset tulevat sovellettaviksi vapaa-ajankalastuksessa pääosin kahden vuoden siirtymäkauden jälkeen, tarkkaan ottaen tammikuun 10. päivänä vuonna 2026. Niissä on uutta se, että samat konkreettiset velvoitteet koskevat koko EU:n aluetta, vaikka edelleen monet säännöt ovat valikoivia sen suhteen, missä kalastuksissa niitä sovelletaan. Osa vaatimuksista koskee vain viranomaisia, osa myös kalastajia.

Kun vapaa-ajankalastaja saa saaliiksi sellaista kalaa, jonka vapaa-ajankalastusta koskee unionin säilyttämistoimenpiteitä, kuten saaliskiintiöitä ja pyyntirajoituksia, hänen tulee rekisteröityä ja ilmoittaa saaliinsa päivittäin sähköisessä järjestelmässä.

Onneksi Suomessa on kalastuslaissa jo säädetty vapaa-ajankalastajien saalis- ja pyyntitietojen ilmoittamisvelvollisuudesta. Todennäköisesti tuore kalastuslain muutos sellaisenaan täyttää EU-asetuksen vaatimukset tai edellyttää vain vähäisiä muutoksia. Ilmoitusvelvollisuus pannaan täytäntöön valtioneuvoston asetuksella, joka on tarkoitus saattaa voimaan tänä vuonna. Saalis- ja pyyntitietojen ilmoittaminen tapahtuu käytännössä helpoiten Luonnonvarakeskuksen hallinnoimalla Omakala-palvelulla.

Suomessa tällainen EU:n säätelemä laji on siis lohi, mutta EU:n saalisilmoitusvaatimus on pitkälti jo ennakolta hoidettu, koska lohisaaliin ilmoittaminen on tarkoitus ottaa mukaan edellä mainittuun valtioneuvoston asetukseen. Saaliin ilmoittamisvelvoite koskee myös vapaa-ajankalastuksessa merellä täysin rauhoitettua ankeriasta, jonka osalta sivusaaliina saadut ja vapautetut ankeriaat tulee myös ilmoittaa.

Vuodesta 2030 alkaen sähköinen rekisteröinti ja ilmoittamisvelvollisuus laajenevat koskemaan eräitä muitakin kalalajeja tai kalakantoja. Nykyisen arvion valossa tämän ei pitäisi kuitenkaan Suomessa koskea montaakaan lajia. Todennäköisimmin velvoitteen laajentamisen edellytykset meillä täyttää turska, joka on kaupallisessa kalastuksessa EU:n kiintiöpäätösten alainen laji ja jonka kohdalla vapaa-ajankalastuksella on erityisesti eteläisellä Itämerellä merkittävä vaikutus kalastuskuolevuuteen.

Valvonta-asetuksen uudistamisen yhteydessä Euroopan komissio sai valtuudet antaa täytäntöönpanosäädöksiä vapaa-ajankalastukseen käytettävien pyydysten merkitsemisestä. Suomi vastusti tällaista yleiseurooppalaista harmonisointia; osaamme itsekin päättää pyydysmerkinnöistä. Aika näyttää, koituuko komission pyydysmerkintäsäädöksistä muutoksia ja harmia suomalaisille kalastajille.

Rikkomus ja seuraamus

Muutosten keskellä pysyvää on esimerkiksi se, että merialueelta saadun vapaa-ajankalastuksen saaliin myynti on jatkossakin täysin kielletty. Uutta on, että myydyn määrän ylittäessä 10 kg tai sen arvon ylittäessä 50 euroa, myynti katsotaan YKP:n sääntöjen vakavaksi rikkomukseksi, josta tulee antaa ankarammat seuraamukset. Tämä antaa pohdinnan aihetta myös kansallisen seuraamusjärjestelmän kehittämiseksi, jotta kalastajien kohtelu olisi kohtuullista ja oikeasuhteista. Sisävesien osalta vapaa-ajankalastuksen saaliin myyntikielto on säädetty kotimaisella kalastuslailla, joka kuitenkin sallii satunnaisesti myydä suoraan lopulliselle kuluttajalle vähäisen kala- tai rapuerän. Vähäisellä määrällä on tarkoitettu korkeintaan 100 kg kalaa tai 300 kappaletta rapuja vuoden aikana.

YKP:ssä on kaupallisen kalastuksen rikkomukset jo pitkään luokiteltu kahteen kategoriaan: rikkomukset ja vakavat rikkomukset. Vapaa-ajankalastuksessa saaliin myynnin lisäksi vakavan rikkomuksen kynnys voi ylittyä muistakin syistä. Syyksi riittää esimerkiksi, että vähintään kaksi saaliiksi otetuista kaloista on EU:n säädösten mukaan luvattomia tai niistä yksi tai useampi kuuluu kiellettyyn lajiin. Vakavien rikkomusten kierteeseen on helppo joutua ja jäädä. Jos näet kerran on saanut sanktion vakavasta rikkomuksesta ja vuoden kuluttua lainvoimaisesta sanktiopäätöksestä tekee lievänkin rikkomuksen, niin lieväkin rikkomus katsotaan vakavaksi. Taparikkojaksi ryhtyminen voi siis tulla kalliiksi.

Viranomaistehtävät lisääntyvät

Valvonta-asetuksen uudistuksessa säädettiin myös enemmän hallinnon ja tutkijoiden kuin kalastajien riesaksi, että jäsenvaltioiden on jatkossa kerättävä ja lähetettävä komissiolle joka vuosi tiedot vapaa-ajankalastusta harjoittavien luonnollisten henkilöiden saaliista sellaisten lajien ja kantojen osalta, joille unioni on vahvistanut kalastusmahdollisuudet tai jotka kuuluvat monivuotisen suunnitelman piiriin tai joihin sovelletaan purkamisvelvoitetta. Suomessa tällaisia lajeja ovat lohi, silakka, kilohaili ja turska, joille EU vahvistaa kalastuskiintiöt. Jäsenvaltio voi, kerrankin, itse päättää tiedonkeruujärjestelmästään.

Suomessa on ollut melko selkeä työnjako kalastuksenvalvonnassa. Yhteisen kalastuspolitiikan valvonta on ollut yksinomaan viranomaisten, erityisesti ELY-keskuksen ja Rajavartiolaitoksen tehtävä. Kotimaisen kalastuslain säännöksiä voivat valvoa myös poliisi, Tulli ja Metsähallitus sekä kalastuksenvalvojan kokeen suorittanut ja ELY-keskuksen hyväksymä henkilö, joka on saanut tietylle alueelle valtuutuksen valvontaan. Vuoden alussa tähän on tullut muutos ja ELY-keskuksen hyväksymä kalastuksenvalvoja voi valvoa myös unionin lainsäädännöllä vapaa-ajankalastukseen asetettuja kalastusrajoituksia.

Kun uusia YKP-valvonnan EU-oikeudellisia sääntöjä pannaan kansallisella lainsäädännöllä täytäntöön, on varmistettava myös kalastuslain vapaa-ajankalastusta koskevien valvonta- ja seuraamussääntöjen yhteensopivuus uusien EU-sääntöjen kanssa.

Huom: Tämä teksti on laadittu säädösmuutosten hahmottamisen avuksi ja perustuu alustavaan analyysiin EU:n kalastuksenvalvonta-asetuksen muutosten vaikutuksista eikä siihen voi vedota mahdollisissa säädösten soveltamiseen liittyvissä tulkinta- tai ristiriitatilanteissa.

Neuvotteleva virkamies Harri Kukka, maa- ja metsätalousministeriö

Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) valvontajärjestelmä koskee jatkossa entistä enemmän myös kalastusta ja vesiviljelyä sisävesillä, vaikka edelleen paljon vähäisemmässä määrin kuin merellä harjoitettavaa kalastusta.

Suurin vaikutus YKP:n valvontajärjestelmällä sisävesikalastukseen ja vesiviljelyyn kohdistuu jäljitettävyyssääntöjen kautta. YKP:n jäljitettävyyssäännöt koskevat kalastus- ja vesiviljelytuotteiden eriä, ja ne ovat vaativammat kuin elintarvikelainsäädännön edellyttämä jäljitettävyys. Tällä kertaa emme käytä rivejä sääntöjen yksityiskohtien kuvaamiseen.

Vielä toistaiseksi YKP:n jäljitettävyyssäännöt koskevat ainoastaan EU:n merialueella pyydettyjä kalastustuotteita ja meressä kasvatettuja vesiviljelytuotteita. Kuluttajia palvelevien tietojen antaminen koskee kuitenkin kaikkea, myös sisävesiltä peräisin olevaa kalaa. Joku voisi toki kysyä, miten kuluttajille annettaviin tietoihin voi luottaa, jos tuotteiden YKP:n edellyttämä eräjäljitettävyys ei ole kunnossa.

Tammikuun 10. päivä vuonna 2026 tilanne muuttuu. YKP:n valvontajärjestelmän muuttamista koskeva asetus nimittäin laajentaa jäljitettävyyssäännöt koskemaan myös sisävesiltä peräisin olevia kalastus- ja vesiviljelytuotteita, kuten Kitkan viisasta muikkua. Sen lisäksi säännöt alkavat koskea myös kolmansista maista peräisin olevia tuotteita. Ensimmäisenä tulee mieleen norjalainen kassilohi, mutta säännöistä pääsevät nauttimaan myös esimerkiksi Winnipeg-järvestä peräisin oleva kanadansiika, Islannissa viljelty nieriä ja Kaakkois-Aasiassa kasvatettu tilapia.

Toimijat tulevat siis entistä paremmin samalle viivalle riippumatta tuotteen alkuperästä. Vaaditut tiedot eroavat hieman sen mukaan, onko tuote EU:n sisämarkkinoilta vai kolmasmaatuontia, sisävesiltä tai merestä peräisin olevaa kalaa ja onko kala pyydetty vai viljelty. YKP:n jäljitettävyysvaatimukset tulevat laajenemaan vieläkin useampiin kalastustuoteryhmiin vuonna 2029.

Vuodesta 2026 lähtien jäljitettävyysvaatimuksissa edellytetyt tiedot pitää asettaa saataville digitaalisesti sille toimijalle, jolle kalastus- tai vesiviljelytuote toimitetaan, ja pyynnöstä toimivaltaisille viranomaisille. Tekniset vähimmäisvaatimukset tietojen toimittamiselle selviävät vasta sitten, kun Euroopan komissio antaa asiasta delegoidun säädöksen. Kunhan komission säädökset ovat tiedossa, selviää, millaisia digitaalisia työkaluja alalla jatkossa pitää olla.

On huomattava, että viranomaiset eivät tuota jäljitettävyysjärjestelmää toimijoille, vaan yritykset kalastajasta ja kalankasvattajasta jalostajaan ja kauppiaaseen saakka ovat EU:n lainsäädännön mukaan itse vastuussa siitä, että toiminta on säädösten mukaista. Kalastuslaissa kuitenkin säädetään sisävesisaaliiden ilmoittamisvelvollisuudesta, ja viranomaiset harkitsevat mahdollisuutta yhdistää saalisilmoitusvelvollisuuksien hoitaminen siten, että kalastajat (niin sisävesillä kuin rannikolla) voisivat hyödyntää saalisilmoituksia myös jäljitettävyysvelvoitteiden hoitamisessa. Tulevaisuudessa on odotettavissa, että myös sisävesisaaliiden ilmoittaminen tulee tehdä joka kalastuskerran jälkeen.

Muistutuksena vielä, että YKP-säädökset eivät vaadi, että yksinomaan vesiviljelyyn tai sisävesikalastukseen käytettävät alukset rekisteröitäisiin unionin kalastusalusrekisteriin. Suomessa on kuitenkin kansallisesti säädetty sekä sisävesien kalastusalusrekisteristä että merellä toimivien vesiviljelyalusten rekisteröinnistä. Näitäkin asioita joudutaan tarkastelemaan, kun kansallista täytäntöönpanoa mietitään.

Huom: Tämä teksti on laadittu säädösmuutosten hahmottamisen avuksi ja perustuu alustavaan analyysiin muutosten vaikutuksista eikä siihen voi vedota mahdollisissa säädösten soveltamiseen liittyvissä tulkinta- tai ristiriitatilanteissa.

Neuvotteleva virkamies Harri Kukka, maa- ja metsätalousministeriö

EU:n yhteisen kalastuspolitiikan valvontajärjestelmän muuttamista koskeva asetus on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ja se tulee voimaan tammikuun 9 päivänä 2024. Muutoksia aletaan soveltaa asteittain, ja useimmat niistä alkavat näkyä käytännössä kahden vuoden kuluttua. Joidenkin muutosten siirtymäaika on tätäkin pidempi. Eräät muutokset kuitenkin tulevat sovellettaviksi heti 2024.

AIS ON

Välittömästi tammikuussa yli 15 metriä pitkille aluksille tulevat voimaan uudet säännöt AIS-laitteiden käyttöä koskien. Velvoite käyttää automaattista tunnistusjärjestelmää (Automatic Identification System, AIS) perustuu direktiiviin alusliikennettä koskevasta seuranta- ja tietojärjestelmästä. Sillä pyritään mm. parantamaan merenkulun turvallisuutta ja ehkäisemään alusten aiheuttamaa meren pilaantumista.

Kalastuksenvalvonta-asetuksessa on kuitenkin säädetty, että AIS-järjestelmää on käytettävä myös kalastuksenvalvonnassa. Valvontaviranomaisten on tehtävä AIS-järjestelmän tietojen ristiintarkastuksia muihin saatavilla oleviin tietoihin verraten. Kalastajan kannalta uutta on sen tarkentaminen, että kalastusaluksen päällikkö voi kytkeä AIS-järjestelmän pois päältä sellaisessa tilanteessa, jossa miehistön turvallisuus on välittömässä vaarassa. Jos AIS-järjestelmä kytketään pois päältä, aluksen päällikön on ilmoitettava siitä ja sen syistä lippuvaltionsa toimivaltaisille viranomaisille. AIS-järjestelmä on käynnistettävä uudelleen heti, kun vaaratekijä on poistunut.

On melko vaikea kuvitella Itämerellä tilannetta, jossa kalastusaluksen miehistön turvallisuus vaatii AIS-järjestelmän sammuttamista. EU-lainsäädännön valossa AIS-laitteiden kytkeminen pois päältä johtaa siis rikkomusepäilyyn ja seuraamusmenettelyyn, ellei aluksen päällikkö ole ilmoittanut vaaratilanteesta viranomaisille.

MOT – saalisarvion sallittu poikkeama

Heinäkuusta alkaen muuttuvat kalastuspäiväkirjaan kirjattavan saalisarvion sallittua poikkeamaa koskevat säännöt. Näiden sääntöjen rikkominen tulee lisäksi aiempaa matalammalla kynnyksellä luonteeltaan vakavaksi, jolloin myös seuraamukset ovat raskaampia.

Sallitulla poikkeamalla tarkoitetaan sitä, kuinka paljon kalastuspäiväkirjaan kirjattu arvio kunkin kalalajin saalismäärästä saa erota purkamisilmoitukseen kirjatusta punnitusta määrästä tai valvontaviranomaisten tekemän tarkastuksen tuloksena todetusta määrästä. Pääsääntöisesti tämä ero saa olla kunkin kalalajin osalta enintään kymmenen prosenttia. Silakan ja kilohailin kalastuksessa lajittelemattomina purettuja saaliita on kuitenkin koskenut lievennys, ja tämä muuttuu 10.7.2024.

Itämerellä sovelletaan 10.7.2024-10.1.2028 lievennettyä sääntöä, jonka mukaan sallittu poikkeama on 20 prosenttia lajia kohden silakan ja kilohailin kalastuksessa lajittelemattomina purettujen saaliiden osalta. Sen jälkeen aletaan soveltaa kymmenen prosentin lajikohtaisen poikkeaman sääntöä. Poikkeukset eivät kuitenkaan lopu tähän.

Jos lajittelematon silakan ja kilohailin kalastuksen saalis puretaan satamaan, joka on päässyt Euroopan komission vahvistamaan luetteloon, sallitun poikkeaman sääntö on varsin suotuisa. Tällöin sallittu poikkeama on kunkin lajin osalta 10 prosenttia kaikkien kalastuspäiväkirjaan kirjattujen lajien kokonaismäärästä. Sellaisten lajien kohdalla, joiden osuus on alle 2 prosenttia kaikista puretuista lajeista, sallittu poikkeama on kunkin lajin osalta 200 kilogrammaa tai 0,5 prosenttia sen mukaan, kumpi on suurempi, kaikkien kalastuspäiväkirjaan kirjattujen lajien kokonaismäärästä.

Satamia ei kuitenkaan ole kovin helppo saada komission vahvistamaan luetteloon. Luetteloon pääsyn vaatimuksista annetaan keväällä komission täytäntöönpanosäädös, mutta epävirallisesti tihkuneet ennakkotiedot eivät ole järin lupaavia. Itse asiassa on epätodennäköistä, että Suomesta ainakaan alkuvaiheessa saataisiin yhtään satamaa luetteloon. Tavoitteena olisi hyvä olla, että viimeistään vuonna 2027 luetteloon saataisiin Suomestakin satamia, joissa kymmenen prosentin lajikohtainen poikkeama voitaisiin laskea suhteessa kokonaissaaliiseen.

On hyvä muistaa, että saaliin tarkka arviointi jo merellä ei kuitenkaan koske vain silakan ja kilohailin kalastusta, vaan kaikkia aluksia, joilla on velvoite pitää kalastuspäiväkirjaa. Jos kalastusta ei koske mikään edellä kuvatuista poikkeuksista, sallittu poikkeama on 10 prosenttia kunkin lajin osalta. Niiden aluksella pidettyjen lajien osalta, joiden määrät eivät ylitä 100 kilogrammaa elopainona ilmaistuna, sallittu lajikohtainen poikkeama on 20 prosenttia.

Lajikohtaisen saalisarvion lisäksi kaikkien lajien kokonaismäärän osalta sallittu poikkeama on 10 prosenttia.

Punnitusmenettelyt

Kaikki lähitulevaisuudessa eteen tulevat muutokset eivät kuitenkaan johdu uudesta asetusmuutoksesta. Vanhaakin lainsäädäntöä näet pitää noudattaa. Kalansaaliiden tarkka punnitseminen lajeittain on Suomen heikko kohta, johon Euroopan komissio on tarkastuksissaan kiinnittänyt huomiota.

Maa- ja metsätalousministeriö käy parhaillaan neuvotteluja komission kanssa punnitusten uudesta näytteenottosuunnitelmasta. Lopputulosta ei kannata lähteä ennakoimaan, mutta sitä voi pitää varmana, että kalansaaliiden punnitsemiskäytäntöihin tulee muutoksia. Muutokset vaativat varmasti myös investointeja ainakin satamiin, mahdollisesti myös aluksille. Saaliiden purkamisia joudutaan todennäköisesti myös keskittämään entistä harvempiin satamiin. Sitä on vaikea vielä arvioida, ajoittuvatko myös nämä muutokset jo vuoteen 2024.

Rikkomus ja seuraamus

Yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen rikkomuksista seuraa Suomessa hallinnollinen rikkomusmaksu ja vakavista rikkomuksista seuraamusmaksu. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan rikkomusmaksun minimi on Suomessa rikkomustyypin mukaan joko 100 tai 300 euroa. Seuraamusmaksu on aina vähintään 2 000 euroa.

Saalisarvion tarkkaa kirjaamista koskeva rikkomus, sanokaamme sallittua poikkeamaa koskeva rikkomus, tulee rikkomusmaksun piiriin, kun punnitut tai tarkastuksessa todetut määrät poikkeavat kalastuspäiväkirjaan kirjatuista määristä sallittua poikkeamaa enemmän.  Vakavan rikkomuksen ja seuraamusmaksun kynnys ylittyy pääsäännön mukaan, kun sallitun poikkeaman ylittävä kalastustuotteiden määrä on vähintään 100 prosenttia sallitusta poikkeamasta. Itämerellä harjoitetun silakan ja kilohailin kalastuksessa vakavan rikkomuksen kynnys kuitenkin ylittyy silloin, kun kalastuspäiväkirjaan kirjattujen arvioiden ja aluksesta purettujen tai tarkastuksen tuloksena saatujen määrien välinen ero on vähintään 25 prosenttia lajia kohti; tämän kynnyksen ollessa voimassa vuoden 2028 tammikuuhun.

Komission vahvistamaan luetteloon kuuluvissa satamissa vakavan rikkomuksen kynnys on, kuinka ollakaan, taas erilainen: sallitun poikkeaman ylittävä kalastustuotteiden määrä on vähintään 50 prosenttia sallitusta poikkeamasta.

Koettakaamme havainnollistaa asiaa kuvitteellisella esimerkillä. Oletetaan, että kalastuspäiväkirjaan on kirjattu kalansaalista yhteensä 100 000 kg, josta silakkaa 60 000 kg. Silakan osalta tilanne olisi eri vaihtoehdoissa seuraava:

Sovellettava sääntö	MOT	Vakava rikkomus
Pääsääntö (10 % per laji)	6 000 kg	12 000 kg
Itämeren väliaikainen poikkeus (20 % per laji)	12 000 kg	15 000 kg
Luetteloitu satama (10 % per laji per koko saalis)	10 000 kg	15 000 kg

Vastaavia esimerkkilaskelmia on syytä tehdä runsaastikin, koskien niin suurempia kuin pienempiä lajimääriä.

Vakavuus ei lopu tähän. Vakavan rikkomuksen kynnys ylittyy erittäin helposti, jos siihen on jo kertaalleen ehtinyt syyllistyä. Vakavan rikkomuksen peruste nimittäin on myös se, jos syyllistyy sallittua poikkeamaa koskevaan rikkomukseen, lievänäkin, seuraavan aikaikkunan puitteissa: “jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on vahvistanut, että asianomainen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö on syyllistynyt vakavaan rikkomukseen tai sen on katsottu olevan vastuussa vakavasta rikkomuksesta 90 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti, lainvoimaisessa tuomiossa tai päätöksessä, joka on annettu rikkomuksen tekopäivää edeltäneiden 12 kuukauden aikana.” Tätä kierrettä kannattaa totisesti välttää.

Lopuksi

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee pikavauhtia luonnoksen hallituksen esitykseksi, jolla lakia yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta on tarkoitus muuttaa niin, että näiden muuttuneiden sääntöjen rikkomukset tulevat Suomessa EU-oikeuden edellyttämällä tavalla seuraamusten piiriin.

EU:n asetusmuutospaketti sisältää muitakin asioita, joita aletaan soveltaa jo 2024. Nämä eivät kuitenkaan niin suoraan näy kalastajan tai muun yrittäjän työssä.

Neuvotteleva virkamies Harri Kukka, maa- ja metsätalousministeriö 

Huom: Tämä teksti on laadittu säädösmuutosten hahmottamisen avuksi ja perustuu alustavaan analyysiin muutosten vaikutuksista eikä siihen voi vedota mahdollisissa säädösten soveltamiseen liittyvissä tulkinta- tai ristiriitatilanteissa.

EU:n yhteisen kalastuspolitiikan valvontajärjestelmän muuttaminen on saanut sinetin. Jäsenmaista koostuva neuvosto hyväksyi 13. marraskuuta poliittisen sopimuksen, joka oli saavutettu kuluvan vuoden toukokuussa.

Kaikki alkoi kuitenkin jo toukokuussa 2018, jolloin komissio teki ehdotuksen viiden eri asetuksen muuttamiseksi. Helppoa ei sovun saavuttaminen ollut, sillä neuvotteluihin ensin EU:n neuvostossa ja Euroopan parlamentissa sekä sen jälkeen neuvoston, parlamentin ja komission kesken kului tasan viisi vuotta. Tämän päälle tarvittiin runsas puoli vuotta, jotta tekstit saatiin hiottua asianmukaiseen kuntoon ja virallisesti hyväksyttyä. Asetuksiakin muutettiin viiden sijaan lopulta kuusi.

Kalastuksenvalvonnan vaatimusten tulisi olla kohtuullisia

Suomessa nähdään, että vaikuttava ja kustannustehokas kalastuksenvalvonta on tärkeä osa politiikkaa, jolla pyritään turvaamaan kalakantojen kestävyys. Valvonnan kustannusten tulee kuitenkin olla suhteessa valvonnan hyötyihin, ja kustannuksia tulee tarkastella kalastuksen eri muotojen ja kalastajaryhmien näkökulmasta siten, että vaatimukset eivät muodostu kohtuuttomiksi.

Valitettavasti on vaikea pitää kohtuullisena esimerkiksi sitä uutta vaatimusta, että kaikkein pienimpienkin kaupallisten kalastusveneiden tulee muutaman vuoden kuluttua kantaa mukanaan laitetta, jonka avulla viranomaiset voivat kaiken aikaa seurata veneiden liikkeitä merellä.

Silakan ja kilohailin sekasaalista koskevat velvoitteet huolettavat

Suomessa ollaan huolissaan, millaisia velvoitteita tulevaisuudessa liittyy merellä tehtävään silakka- ja kilohailisaaliin määrää koskevaan ennakkoarvioon ja tämän arvion sallittuun virheeseen, kun saalis maissa lajeittain punnitaan. Asetukseen saatiin hyvä sääntö, jonka mukaan lajittelemattoman pelagisen kalastuksen tapauksessa 10 prosentin poikkeama punnittuihin määriin voidaan laskea lajikohtaisesti suhteessa koko saaliin määrään. Tämän poikkeuksen hyödyntämistä ei kuitenkaan saisi vaarantaa ylimitoitetuilla valvontavelvoitteilla, jotka rajaavat saaliiden purkamisen vain harvoihin satamiin. Näiltä osin elämme edelleen epätietoisuudessa ja epävarmuudessa. Komissio päättää ensi kevään aikana, millä edellytyksillä lajittelematonta silakan ja kilohailin sekasaalista saa eri satamiin purkaa.

Vapaa-ajankalastuksen valvonnassa mennään liian pitkälle

Suomessa olemme katsoneet myös, että vapaa-ajankalastuksen valvonnassa ja rikkomusten seuraamuksissa mennään liian pitkälle. Erityisen vaikea on hyväksyä sitä, että vapaa-ajankalastuksen saaliin myynti katsotaan vakavaksi rikkomukseksi hyvin matalalla kynnyksellä. Voimassa olevan Suomen lainsäädännön mukaan vakavasta rikkomuksesta määrättävä vähimmäisseuraamus on 2 000 euron seuraamusmaksu, joten tätä vähimmäisseuraamusta on jatkossa tarkasteltava uudestaan. Komissiolle myönnetty valtuus antaa vapaa-ajankalastuksen pyydysten merkintää koskevia sääntöjä on myös sikäli huolestuttavaa, että Suomessa on olemassa omat säännöt, jolloin EU-tason harmonisointi voi parhaimmillaankin aiheuttaa sekaannusta ja lisäkustannuksia.

Suomi ajoi voimakkaasti valvontasääntöjen alueellistamista

Kaiken kaikkiaan neuvottelutulos ei ota riittävästi huomioon, että kalastus ja siihen liittyvät olosuhteet ovat hyvin erilaisia EU:n eri merialueilla niin kaupallisessa kuin vapaa-ajankalastuksessa. Maa- ja metsätalousministeriö on pettynyt siihen, että valvontasääntöjen alueellistamista koskeva artikla ei ole mukana asetuksessa. Suomi ajoi voimakkaasti sitä ajatusta, että kunkin merialueen kalastukseen osallistuvat maat voisivat yhdessä päättää, millaista valvontaa alueella tarvitaan. Vastaava periaate on jo hyväksytty kalastuksensäätelyä koskevassa, ns. yhteisen kalastuspolitiikan perusasetuksessa. Moni muukin jäsenmaa kannatti tätä ajatusta, mutta Euroopan parlamentti ja komissio eivät sitä hyväksyneet.

Asetusmuutos julkaistaan virallisesti ennen joulua ja se tulee voimaan tammikuun alkupäivinä 2024. Asetus sisältää kuitenkin runsaasti eripituisia siirtymäaikoja. Esimerkiksi pieniä rannikkoaluksia koskevia tiukennuksia aletaan pääsääntöisesti soveltaa neljän vuoden kuluttua.

Suoramyyntiin saatiin kahden lohen mentävä aukko

Suomessa on kaikesta huolimatta kiittäminen neuvoston puheenjohtajina toimineista jäsenmaista erityisesti Ranskaa ja Ruotsia siitä, että joitain meidän erityispiirteitämme otettiin huomioon. Esimerkiksi suoramyynnin mahdollistaviin sääntöihin saatiin kahden lohen mentävä aukko.

Kaupalliselta kalastajalta suoraan kuluttajalle tehtävää myyntiä näet rajoitettiin niin, että se on ilman viranomaisille tehtävää myynti-ilmoitusta mahdollista vain 10 kiloon saakka päivässä. Vastauksena Suomen vetoomukseen uudet säännöt sallivat kuitenkin myydä Itämeren lohta kaksi kappaletta päivässä kullekin kuluttajalle, painosta riippumatta. Muistettakoon kuitenkin, että vapaa-ajankalastuksen saaliin myynti on täysin kiellettyä.

Kaiken kaikkiaan Suomen huolia otettiin lopulta liian huonosti huomioon. Niinpä Suomi äänesti neuvostossa asetusta vastaan, yhdessä Italian kanssa. Latvia ja Portugali eivät myöskään sitä kannattaneet, vaan pidättyivät äänestämästä. Kaikki muut äänestivät hyväksymisen puolesta. Euroopan parlamentissa asetus tuli hyväksyttyä suurella ääntenenemmistöllä.

Neuvotteleva virkamies Harri Kukka, maa- ja metsätalousministeriö