Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston ensimmäiset hakumenettelyt avataan 4.3.2022

Kuva: Pro Kala ry

Maa- ja metsätalousministeriö avaa Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston (EMKVR) ensimmäiset hakumenettelyt 4.3. Ensimmäisinä haettaviksi avataan investointitoimet, kalaleader-ryhmien toimintaraha sekä kalastuksen valvonta ja tiedonkeruu.

Ensimmäiset hakumenettelyt avataan ensisijaisesti kiireellisiä investointihankkeita varten. Hakemuksen jättäminen Hyrrä-tietojärjestelmään mahdollistaa sen, että hankkeen kustannukset tulevat tukikelpoisiksi hakemuksen jättämispäivästä alkaen siinä tapauksessa, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee myöhemmin hankkeelle myönteisen tukipäätöksen. Toisin sanoen hankkeita voi alkaa toteuttaa jo tukihakemuksen jättämisen jälkeen hakijan omalla riskillä tiedostaen, että hankkeeseen saatetaan tehdä kielteinen tukipäätös. Hakemuksiin voidaan tehdä tukipäätöksiä vasta, kun Euroopan komissio on hyväksynyt Suomen EMKVR-ohjelman. Hyväksyntää odotetaan viimeistään alkusyksystä 2022.

Hakemuksen jättämistä vielä tässä vaiheessa ei näin ollen suositella, ellei hankkeen aloittaminen jo kevään 2022 aikana ole välttämätöntä. Uuden ohjelmakauden valmistelu on kesken hankkeiden valintakriteereiden sekä valtioneuvoston asetuksella säädettävien asioiden osalta. Valtioneuvoston asetuksessa säädetään mm. tukitasoista ja hyväksyttävistä kustannuksista. Hakijoita kannustetaan odottamaan tuen hakemisen ja hankkeiden aloittamisen kanssa siihen asti, että Suomen EMKVR-ohjelma on hyväksytty ja ohjelmavalmistelut on saatu päätökseen myös valintakriteereiden ja valtioneuvoston asetuksen osalta.

Tarkemmat ohjeet ja linjaukset tulevat merijakalastalous.fi-sivustolle sitä mukaa kun ne valmistuvat.

4.3.2022 avattavat jatkuvat hakumenettelyt:

Toimintalinja 1: Kestävä kalastus ja vesien elollisten luonnonvarojen ennallistaminen ja säilyttäminen

  • Kalastuksen investoinnit
  • Investoinnit pyydysten valikoivuuteen ja suojaamiseen sekä eläinten hyvinvointiin
  • Tiedonkeruu
  • Valvonta

Näistä toimenpiteistä ei myönnetä tukea kalastusalusten moottorin vaihtoihin tai kalasatamien ja purkupaikkojen investointeihin. Näitä koskevat toimenpiteet avataan haettaviksi myöhemmin.

Toimintalinja 2: Kestävä vesiviljely, jalostus ja kauppa

  • Vesiviljelyn investoinnit
  • Kalan jalostuksen kasvu- ja kehitysinvestoinnit

Toimintalinja 3: Paikallinen kehittäminen

  • Kalaleader-toimintaraha

Loput toimenpiteet on tarkoitus avata haettaviksi, kun Euroopan komissio on hyväksynyt Suomen EMKVR-ohjelman, viimeistään syksyllä 2022.

Linkit:

Päätös hakumenettelyn avaamisesta (PDF)

Investointitukien hakuohje (PDF)

Tulosindikaattoriohje julkaistaan pian.

Hyrrä-ohje

Valtioneuvoston päätös Suomen EMKVR-ohjelman hyväksymisestä