Yleisiä vesialueita siirtyi osaksi kansallispuistoa Saaristomerellä

Lähes 20 000 hehtaarin alue valtion yleisiä vesialueita on lohkottu osaksi Saaristomeren kansallispuistoa. Muutos vaikuttaa kalastukseen ja metsästykseen Kemiönsaaren ja Paraisten kuntien alueella. Jatkossa niihin tarvitaan erillinen lupa.

Valtion yleisillä vesialueilla on voinut harrastaa vapaa-ajankalastusta pyydyksillä ja vieheillä, kun on maksanut kalastonhoitomaksun. Alle 18-vuotiaat ja 65 vuotta täyttäneet ovat voineet kalastaa maksutta.

Kalastajat pääsevät pyyntiin myös muutoksen jälkeen kansallispuistossa. Jatkossa vapaa-ajankalastajat voivat hankkia alueelle Metsähallituksen pyydysluvan tai vapaluvan. Pyydysluvan voivat ostaa paikalliset asukkaat tai alueen mökkiläiset.

Kalastus yhdellä vavalla onnistuu edelleen ilman erillistä lupaa: 18–64-vuotiaat pääsevät kalalle maksettuaan valtion kalastonhoitomaksun ja muut ikäryhmät maksutta. Pilkkiminen, onkiminen ja silakkalitkaus ovat niin ikään maksuttomia myös kansallispuistoksi muuttuneella merialueella.

Kaupallinen kalastus muuttuu luvanvaraiseksi. Metsähallitus lisää nykyisten Saaristomeren alueen kaupallisten kalastajien lupaan kyseessä olevat vesialueet.

Saaristomeren kansallispuistoon metsästyslupia voivat hakea ainoastaan paikalliset, puiston yhteistoiminta-alueen kylissä pysyvästi asuvat kansalaiset.

Lähde: Metsähallitus 28.12.2018