Kalatalouden innovaatio-ohjelmien väliraportit on julkaistu

Vuonna 2017 käynnistyneiden kalatalouden innovaatio-ohjelmien väliraportit on julkaistu. Väliraporteissa on koottu yhteen ohjelmien ensimmäisen kolmivuotiskauden toiminta. Innovaatio-ohjelmia on kaikkiaan viisi: vesiviljelyn innovaatio-ohjelma, kalatalouden ympäristöohjelma, tutkimuksen ja kalastajien välinen kumppanuusohjelma, kalastuksen innovaatio-ohjelma ja kalatalouden markkinointiohjelma.

Maa- ja metsätalousministeriön sekä ELY-keskusten käynnistämissä kalatalouden innovaatio-ohjelmissa keskitytään suomalaisen kalatalouden uudistamiseen ja toimintaedellytysten vahvistamiseen. Ohjelmat ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoittamia. Ohjelmia koordinoivat Luonnonvarakeskus (Luke), Aktion Österbotten ja Pro Kala. Ohjelmarahoitus jakautuu kahteen vaiheeseen. Ensimmäisestä vaiheesta teetettiin keväällä 2019 ulkopuolinen väliarviointi, jonka perusteella kaikki ohjelmat saivat jatkorahoituksen toiseen vaiheeseen. Toisen vaiheen rahoittamisen ehtona oli ensimmäisen vaiheen tuloksellinen toteuttaminen. Vaikuttavuuden varmistamiseksi ohjelmien toimintaa arvioidaan jatkuvasti.

Väliraportit:

Vesiviljelyn innovaatio-ohjelman väliraportti
Kalatalouden ympäristöohjelman väliraportti
Tutkimuksen ja kalastajien välisen kumppanuusohjelman väliraportti
Blue Productsin väliraportti
Markkinointiohjelman väliraportti

Lisätietoa väliraporteista:

Vesiviljelyn innovaatio-ohjelma:
Johtava tutkija Jouni Vielma, Luonnonvarakeskus, etunimi.sukunimi@luke.fi, p. 029 532 7522

Kalatalouden ympäristöohjelma:
Erikoistutkija Pauliina Louhi, Luonnonvarakeskus, etunimi.sukunimi@luke.fi, p. 029 532 2189

Tutkimuksen ja kalastajien välinen kumppanuusohjelma (Tukala):
Johtava tutkija Ari Leskelä, Luonnonvarakeskus, etunimi.sukunimi@luke.fi, p. 029 532 7404

Kotimaisesta kalasta saatavan arvon lisääminen ja uudet lisäarvotuotteet (Blue Products):
Erikoisasiantuntija Guy Svanbäck, Österbottens Fiskarförbund, guy.svanback(at)fishpoint.net, p. 050 086 0566

Markkinointiohjelma:
Toiminnanjohtaja Katriina Partanen, Pro Kala ry, etunimi.sukunimi@prokala.fi, p. 040 082 7277

Uusia innovaatioita kala-alalla – innovaatio-ohjelmissa tehdään työtä koko alan kehittämiseksi

Pari vuotta käynnissä olleissa kalatalouden innovaatio-ohjelmissa keskitytään suomalaisen kalatalouden uudistamiseen ja toimintaedellytysten vahvistamiseen. Viidessä eri ohjelmassa on tähän mennessä esimerkiksi luotu jokavuotinen toimialan yhteen kokoava tapahtuma, tuotettu merkittävää tietoa kalatalousalueille ja tiivistetty tutkijoiden ja kaupallisten kalastajien yhteistyötä. Työ ohjelmissa jatkuu vuoteen 2022 saakka.

 

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) tukemissa innovaatio-ohjelmissa on tehty ensimmäisten vuosien aikana töitä korkean lisäarvon tuotteiden kehittämisen, kalatuotteiden markkina-aseman parantamisen ja viennin vauhdittamisen sekä kalakantojen luontaisen lisääntymisen edistämisen kanssa. Ohjelmien ensimmäinen vaihe päättyi vuoden 2019 lopussa, ja kaikki ohjelmat jatkuvat vielä kolmen vuoden ajan.

Lue uutinen ohjelmien saavutuksista luke.fi:stä